Hanna Poropudas

keikkakuvauspalvelut

MAISEMA JA LUONTOKUVAUS I Valokuvaaja Oulu

Luontokuvaus on aina ollut sydäntäni lähellä, olen myös ollut Pohjoisen luontokuvaajat ry:n toiminnassa mukana.

Tekninen laatu tulee olla kohdallaan, vaikkakaan päämääränä ei ole se, että saisin taltioitua harvinaisen lintulajin jokaisen siipipikselin tarkkuudella ja mahdollisimman kalliilla objektiiveillä. Vähintään yhtä tärkeää mielestäni on kuvasta välittyvä tunnelma, visuaalisuus, idea ja luovuus.

Luontokuvien käyttö ja hinnat

Kuvat ovat esillä lähinnä portfoliona, mutta niitä voi myös tilata erikseen esimerkiksi kuvituskuviksi tai muuhun käyttöön. Jos haluat käyttää kuvia, ota yhteyttä esim. yhteyslomakkeella ja kerro viestissäsi kuvanumerot sekä kuvien käyttötarkoitus. Mikäli kuvien käytöstä on yritykselleni promotionaalista hyötyä, perin kuvista -50% käyttömaksun. Joka tapauksessa, kuvien käyttö ei ole kallista, sillä olen kuvannut nämä kuvat alunperin omaksi ilokseni. Hinta määräytyy käyttökohteen mukaan ja siksi korvauksesta on sovittava aina erikseen. Tilauksesta kuvaan myös esimerkiksi interiöörejä ja exteriöörejä eli esimerkiksi sisutuskuvia ja talojen julkisivuja. Jos olet kiinnostunut näistä, katso Kuvituskuvaus


KUVAGALLERIAT:

KOTIMAAN MAISEMAT - Suomalaisia maisemia neljänä vuoden aikana

POHJOLAN MAISEMAT - Maisemia Irlannista, Islannista ja Norjasta

URBAANI LUONTO - Oululaista "inhorealismia"